Kyösti Salmijärvi ja Markus Lampela aloittavat yhteisen musisointinsa Maijan ja Jaakon päiväkodissa 1993. He laulavat ja soittavat lasten kanssa päiväkodin arjessa ja juhlassa. Ensimmäinen päiväkodin ulkopuolinen esiintyminen Kyöstillä ja Markuksella on 1995.
Lasten parissa työskentelyn tuiskeessa Kyöstin sävel- ja sana-arkusta rupeaa pukkaamaan laulua laulun perään. Ja niitä sitten maailmalle laulamaan läksivät he yks ja kaks – Lontoossakin esiintyvät niks ja naks. Kyösti ja Markus osallistuvat vuoden 2000 uusi lastenlaulu –kilpailuun. Kyöstin tekemä Mököpeikon pesäkolo sijoittuu toiseksi. Sepäs heidän intoaan lisää ja levyntekoon alkavat he oitis. Soiva Siili cd valmistuu 2001. Levyn nimestä tulee yhtyeen nimi, Soiva Siili. Duokokoonpanon rinnalle nousee Soiva Siili Orkesteri.
Soiva Siili alkaa soida kouluissa, päiväkodeissa ja lastentapahtumissa ympäri Suomen. Työpajoja ja koulutuksiakin he pitävät siellä, täällä ja tuolla – omia lauluja on alkanut Markuskin vuolla. Soiva Siili saa apurahoja ja tunnustusta, mm.toisen palkinnon lastenmusiikin valtakunnallisessa ideakilpailussa.
Vuonna 2005 Kyösti ja Markus siirtyvät päiväkotityöstä päätoimiseksi Soivaksi Siiliksi.
He käyvät mittaamassa Kiinanmuurin ja esiintyvät Pekingin Suomi-koululla. Yhteistyö Oulu Sinfonian kanssa alkaa: Soiva Siili ja Sinfonian Siemenet kylvetään kouluihin. Pääosassa Soiva Siili-cd julkaistaan syksyllä 2005. Oulun kaupungin tilaustyönä tehty Oululaista Ihimeteltävää -cd ilmestyy seuraavana syksynä. Soiva Siili avaa oman päiväkodin Oulussa 2007 syksyllä ja jouluksi joutuupi joululevy. Elämä on laulua, soittoa ja päiväkotitoimintaa pari vuotta kunnes Soiva Siili siirtää jälleen kaiken tarmonsa lastenkulttuuriin.
2012 Soiva Siili nimetään Oulun Vuoden Taiteilijaksi. Syntyy uusia juttuja: Pirjo Yli-Maunulan kanssa tanssimusiikkiteatteriteos sekä Soivan Siilin ja Nukketeatteri Akseli Klonkin musiikin ja nukketeatterin seos. Sotilassoittokunnan kanssakin Siili soi. Soivan Siilin ja Aknestik-yhtyeestäkin tutun poppikuplettimies Jukka Takalon Vastarannan Siili julkaisee ärhäkän levynsä 2014, joka pääsee Emma-ehdokkaaksi. Harri Filppa levyn sarjakuvaksi piirtää ja tarinan näin kirjaksi siirtää. Lapsen oikeuksien päivänä, 20. 11. 2014, Soivalle Siilille ojennetaan Lastenkulttuurin Valtionpalkinto.
Vastarannan Siili Kuuluu kaikille -cd sekä Vastarannan Siili piipertää sarjakuvakirjat ilmestyvät syksyllä 2017.
Soiva Siili pukee lapset musiikkiinsa – oma lastenvaatemallisto syntyy MiiZukan kanssa yhteistyössä keväällä 2019. Samoihin aikoihin Soiva Siili julkaisee vihdoin uuden Ääniharava-levyn. 2022 Soiva Siili -vaatteet muuttivat ILOisen KettuLiinin lastenvaateperheeseen.