Lastenmusiikkiduo Soiva Siili kiertää Lapin kuntia tehden kouluissa uusia kotiseutulauluja lasten kanssa. Tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten sidettä omaan kotiseutuunsa luomalla uusia lauluja heidän kanssaan. Hanke toteutetaan pienissä Lapin kunnissa. Ensimmäinen kohdekunta oli Salla, jossa lauluntekotyöpajat toteutettiin 6.-7. lokakuuta. Seuraavat kohdekunnat ovat Tervola marraskuussa sekä Simo ja Ranua joulukuussa. Kohderyhmänä ovat 7–15-vuotiaat koululaiset. Jokaisessa kunnassa järjestetään kaksipäiväinen työpajakokonaisuus alakouluissa ja / tai yläkouluissa.
Soivan Siilin Kyösti Salmijärvi ja Markus Lampela ovat kehittäneet osallistavan työpajamallin, jonka avulla ryhmät säveltävät ja sanoittavat omia lauluja. Mallia on käytetty aiemmin mm. koulukiusaamiseen, luontokasvatukseen ja paikallisidentiteettiin liittyvissä projekteissa.
Taiteen edistämiskeskuksen tukema hanke pyrkii tuomaan esiin lasten oman näkökulman kotipaikkaansa ja voi vaikuttaa myös aikuisten ja päättäjien asenteisiin kulttuurin merkityksestä paikallisesti. Laulut toimivat konkreettisina ja pitkäikäisinä identiteetin vahvistajina.
”Idea hankkeeseen lähti, kun olimme siintymismatkalla Länsi-Lapissa. Paluumatkalla Ounasjokivartta alaspäin ajellessa aloimme pohtia kylien ja kaupunkien identiteettiä ja sitä miten siitä kertoisi, miten sitä vahvistaisi, miten jatkumoa saisi tulevaisuus-sukupolville, sukupolvien tarinaa jatkettua, ja tätä kautta vahvistettua omaa sidettä kotiseutuunsa. Jospa tehtäisiin uusia omasta rakkaasta kotiseudusta kertovia lauluja lasten ja nuorten kanssa!”
Juuriltaan lappilaisina, Kyösti Salmijärvi Sallasta, Markus Lampela Rovaniemeltä, ajatus tehdä lauluja lappilaisten lasten kanssa Lapissa ja Lapista lämmittää heitä erityisesti.